En tiedä mikä päivä tai mikä aika. En sen paremmin mikä osavaltio tai aika vyöhyle. En tiedä minne olen menossa, enkä ole aivan varma mistä tulossa. Toisaalta ei minua kiinnostakaan. Olen päässyt matkustamisen vapaaseen vaiheeseen. Matka ja ajatukset kulkevat samaa rataa jossain kuun tuolla puolen. Miksi en tiedä? Syitä saattaa olla moniakin. Ehkä 19 tunnin unet, yön juhliminen, sekapäinen toiminta, maalin käry tai ummehtunut bussi, omituinen lähtölaituri (west kun toinen oli northeast/east) mielenkiintoinen matka lippu kohti mobilea (niin kertokaa vaan jos tiedätte missä sellainen paikka on, ehkä se liikkuu ja me vain pysytään paikallaan) tai muuten vaan mielenkiinnottomuus turhista asioista.
Matka alkaa ilmeisesti taittua loppua kohti tai onhan sitä vielä saman verran jäljellä kuin ”normaalin” ihmisen etelän lomaa tai laskettelu viikkoa lappiin, mutta meidän aika käsityksessä se alkaa loppua. On siis ehkä minunkin lupa kirjoittaa jotain ajatuksia kun ensimmäinen aivo solu yrittää etsiä toista.
Matkustaminen avartaa ja opettaa tai saa olla aika impesilli ihmispolo jos esimerkiksi: Useamman kodittoman kanssa juttelu kahden viikon aikana kuin koko elämässään suomessa, toisen kanssa sympioosissa eläminen (kahden tunnin taukovuorille alkaa aiheuttaa ikävää), Tähdenlentojen katselu 9000 jalan korkeudessa, aaltojen voima jaloissa, aavikon hiekka sieraimissa aamulla, hikoilu laukun alla subtrooppisessa ilmastossa, ukkosmyrsky kaupungissa, SUV kokoelma vuoren huipulla, sekoilu vilkkuvaloissa, useamman livebändin tai limusiinin näkeminen illassa kuin moni näkee elämässään tai remontin keskeltä herääminen aiheuta minkään laista muistiraitaa johonkin kohtaa pääkoppaa sen solun etsiässä sitä toista.
Ei, ei tätä saa edes puoliksi järkevästi tekstin muotoon ei ainakaan vielä. Toisaalta ei sitä tarvitsekaan, koska kaikki tämä on lähinnä itselleni eikä teille. Ehkä enintään siinä määrin lukijalle, että jos joku uskaltaa avata sen etuovensa ja lähteä etsimään maailmaa sen tällä puolen voi sitten avautua samalla tavalla.
Matkustamisen suurin ongelma on todennäköisesti sen riittämättömyys. Siitä voi tulla riippuvaiseksi ja maailman avartaminen saattaa jäädä tavaksi. Ainakin itselläni seuraavan reissun ääriviivat alkavat hahmottua jossain mielen vielä syvissä kiemuroissa, kunhan rahaa vain saa lisää kasaan, niin uusi päivä kirja alkaa varmaan taas day 1, mutta jatkuu toivottavasti pitemmälle kuin tämä.
Jääköön tämä tällä kertaa vaikka ehkä vielä mieleni tekisi, mutta viimeinenkin jäjen hiven alkaa poistua. On aika vetää taas läpät silmille jättää suo maisemat sivuille ja katsoa missä herää ja milloin ja joko silloin tietää mikä Mobile on ja mihin matka jatkuu...
Suon päältä meren alta,
Väsynyt mutta sekava
PS: vieressä istuu muuten tyyppejä, jotka ovat menossa Las Vegasiin? Siis mihinkähön me ollaan menossa??
1 kommentti:
Ei voi kommentoida muuten kuin Oooh ja Huoh....
Lähetä kommentti