Riikan syntymäpäivä!! Onnea ja onneksi olkoon!!
Entä mitä reissumiehille kuuluu. Uni maistui edelleen. Itseasiassa sen verran hyvin, että kun Juuso lopulta nosti päätään ja yritti varovasti kysellä paljonko kello on, tuli Pyryn varovainen vastaus että ”aika paljon” kai se tarkoitti siis yhtä iltapäivällä. No kännykkä kuitenkin räjäytti potin kertoen sen olevan hieman yli kuuden. Nukkuma-ajaksi siis voidaan arvioida varovainen 19 tuntia (ei paha). Olo oli jokseenkin ihmeellinen ja ajatukset varsin hukassa. Onnmeksi Pyry oli jo ollut muutaman tunnin hereillä ja otti homman hyppysiinsä hyvällä otteella. Suunnitelmat menivät aika tehokkaasti kyllä uusiksi, koska viimeinen bussi oli jo siltä päivältä lähtenyt, joten matka tulisi jatkaa vasta jonain toisena päivänä.
Vihdoin kuitenkin päästiin liikkeelle ja päämääräksi otettiin ruoka ja ehkä sitten joku musiikki-klubi. Valitettavasti ilta ehti jo sen verran pitkälle, kun ensimmäisille ruokapaikoille päästiin, että ne olivat varsin hyvin kiinni ja suunnitelma kutistui tehokkaasti pelkkään musiikin kuunteluun. Siinä sitä sitten vaihteeksi käveltiin bourbon-streettiä ees taas ja pompittiin baarista toiseen. Niin, että aamu alkoi jälleen valjeta idästä, kun miehet totesivat olevansa roskakuskien kanssa viimeiset miehet liikkeellä. (mentiin siis aivan suunnitelman mukaan). Siitä sitten kämpille, suihku, kamat kassiin, subiin ja bussiin. (Juuso kävi myös smoothie kingissä ja voi suositella jokaiselle itseään kunnioittavalla ihmisellä aamupalaksi jotain makoisaa smoothieta esim. extreme-mansikka ja päivä lähtee käyntiin aivan uudelta leveliltä). Bussi (sekin tunkkainen) lähti aamulla kohti uutta ja tuntematonta päätyen seuraaviin seikkailuihin...
Hikeä, hikoilua, kuumaa ja tärinää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti