Aamu alkoi ensimmäistä kertaa oikealla aamupalalla (kuului hintaan ja oli vallan hyvä). Aamupalalla meille esittäytyi motellissa asuva lady-ihminen. Hän osasai ja yritti kertoa mitä pitäisi tehdä ja minne mennä. Juttua riitti ja pojat pyörittelivat silmiään kun samat jutut tulivat jo aika monetta kertaa. Lopulta sitten haettiin apua motellin tädiltä, joka pisti rattaisiin vauhtia. EI aikaakaan, kun pyörävuokraamo oli löytynyt paikat tiedossa ja poika käsketty kuskiksi. Peter heitti meidät pyörävuokraamolle ja Juuso otti numeron talteen, jos ei keksitä illalle tekemistä.
Pyörän vuokraus ei lähtenyt ihan niin putkeen kuin olisi voinut kuvitella, mutta toisesta paikasta pyörätkin jo löytyivät. Pyry neuvotteli hinnat ja Juuso yritti pitää huolen, että pyörät olisivat edes kohtuullisessa ajokunnossa. Pyörät saatiin ja suunnattiin vuorille. Pyöräily oli erinomaisen hauskaa, kunnes mentiin syvemmälle vuorten syleilyyn. Kantamista ja työntämistä pääsi harrastamaan jonkin verran, kunnes löysimme taas parempia polkuja. Näkymät olivat hienot ja aurinko paistoi pilmettömältä taivaalta. Nähtiin myös joitain paikallisia nähtävyyksiä kuten vesiputouksen joka oli kuivunut. Muutaman tunnin jälkeen päätettin lähteä vaihtamaan Rypyn pyörä pienempään, koska ylämäissä keuliminen ei ole hyvä idea edes amerikkalisessa show bisneksessä. Rullailtiin takaisin alas, vaihdettiin pyörä ja jälleen syötiin Subwayssa. Syöminen ja juominen tässä vaiheessa olikin loistava idea ja energiatasot eivät päässeet aivan tippumaan. Garden of the gods käytiin vielä pyöräilemässä ristiin rastiin ja tämän jälkeen vielä vähän vuorilla. Sitten olikin aika palauttaa pyörät väsyneenä, palaneena ja tyytyväisenä(koska taas syötiin Subissa).
Rypytin otti seuraavaksi askeleen kohti oikeaa amerikkalaisuutta, hankkiessaan jäsenkortin safeway:hin. Taas säästettiin monia dollareita! Ruokakassit pinkeinä sitten käveltiin motellille ja fiilisteltiin mitä tehtäisiin seuraavaksi. Olo oli liioittelematta vähän väsynyt ja päätettiinkin mennä syömään. Taas puolalainen täti osasi neuvoa meille hyvän paikan, joka oli aivan vieressä. Meksikolainen ruoka oli mainiota, vaikkakin vähän innostuttiin tilaamaan liikaa. Pelkkä alkuruoka olisi riittänyt molemmille.
Periamerikkalaisen liiallisen mässäilyn jälkeen lyllersimme hotellille ja simahdimme jättimäisiin sänkyihimme. Täytyy sanoa, että vuorilla pyöräilyä voi suositella kaikille suunnilleen täysissä ruumiin voimissa oleville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti