perjantai 13. kesäkuuta 2008

Day 16, Bluesin syntyseuduilta

Mustan musiikin, bluesin ja jazzin synnyin kehto ja kaiken sulatuskehto. Niin ei kai se nyt ole kenellekään epäselvää, että jos lähtee jostain Denverin kohdalta ja suuntaa kohti New Yorkia, niin New Orleans ja Meksikonlahti osuvat juuri sopivasti matkan varelle (katsokaa vaikka MAAILMAN kartasta) siispä matkustavaiset päättivät pysähtyä täällä. Vähän bussimatkasta pökertyneenä ja aamusekavuudesta johtuen uuteen paikkaan liimautuminen otti aikansa. Myös nouseva lämpö ja riittävä suhteellinen kosteus meinasivat viedä jalat alta vaalealta mieheltä (joita ei muuten niillä kulmilla montaa pyörinyt). No siinä yritettiin saada vähän selvää mihin sveitsin tytöt olivat menossa ja miten, mutta jostain syystä nuorempi Aurasmaa ei ymmärtänyt ja vanhemmalla oli mielessä jokin aivan muu kuin majoituksen etsiminen (olisikohan ollut tyttöjen aika hyvän kokoiset aurinkolasit...). No siitä sitten pikkuhiljaa valuttiin sinne sun tänne mentiin streetcarilla jonnekin, josta ei pästykään kuin kävellen pois, syötiin pannarit ja löydettiin tour-täti, jolta myös hostellin ohjeet. Siitä sitten hostellille ja kolme yötä kun halvalla saatiin 102 dollaria yhteensä.

Hostelli osottautui vallan kamalaksi paikaksi samoin kun myös porukka. Mutta ei mennä vielä sen syvemmällä Cheap ass travelleeraamisen pahempiin puoliin. Juuso taisi ottaa päikkäriä ja Pyry pistää asioita online päivtyksenä. Siitä sitten siirryttiin kohti kaupunkia ja mielenkiintoista jazz maailmaa.

Jos Las Vegas oli party pojan unelma, niin suosittelen kyllä lämpimästi New orleansia. Sekopäisyys, turismi, viina, naiset ja rock’n roll se on koettava ei kerrottava. Sen verran nyt mainittakoon, että ehkä 10 erillaista live-settiä nähtiin musiikkia ja showta laidasta laitaan. Kaikki ilman sisään pääsy maksua tai muitakaan turhia tiukkapipoisuuksia. Ilta oli pitkä ja iloinen... (Illan aikana myös soihtu pääsi kuviin käsikranaatin kanssa, koska jos kisat ovat doping vapaat, niin kai ne kuuluvat myös soihdun matkaan. Kuvat kertovat lisää aikanaan)

Ei kommentteja: