SAN FRANCISCO
Aamu aloitettiin ottamalla kaksi lisäyötä mainiosta hostellistamme, todettuamme paikan olevan mainio. Typerää sinänsä oli se, että kaikki kamat piti kantaa huoneesta pois ja kirjautua pitkän kaavan mukaan ulos ja sisään hotellista. Tavarat lokerikkoon ja baanalle, kuhan ensin oli laitettu nimet päivän barbeque listaan. Kierreltiin turisti kohteita ja käveltiin kaupungilla. Turisti kohteet on mitä on, niistä tuskin on mitään kertomista. klo 14 pääsimme toisen hostellin pihaan jossa oli BBQ safkaa ja olutta tarjolla ja päästiin turinoimaan kaikenkarvaisten sankareitten kanssa. Ajatukset suomalaisista ja muusta oli vaihtelevia ja juttua oli hauska heittää. Tavattiin esimerkiksi etelä-afrikkalainen mummo, hawailla asunut herrasmies ja periamerikkalinen täti, joka tiesti kertoa että suomalaiset ja japanilaiset on samaa sakkia. Ei auttanut kertoa suomalaisen näkemystä asiasta kerran oli täti tämän lukenut. Mikä on painettua sanaa, sehän on ehdottomasti totta, vai mitä?!
Tästä selvittyämme lähdimme jatkamaan taivallusta ja löydettiin keskeltä katua sohva jonka päällä istuskeltiin, juotiin pepsiä ja kuunneltiin sibeliusta. Ihmiset naureskeli caplecarista meille ja vilkuttelivat. Pienet asiat tekee onnelliseksi, ei mitäänsanomattomat turisti kohteet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti