Bussissa ja asemilla ihmeteltiin hauskoja jenkkejä, lähinnä espanjaa ja ghettoenglantia kuultiin. Jonkin verran ranskaa puhuvia päkpäkkereitä myöskin oli menyyssä. Matkailu on hauskaa ja uni oli aika hyvä kaveri näillä matkoilla. Päivät, vuorokauden ajat ja kaikki muutenkin hyvin sekavaa.
Ulos tuijotellessa Pryytty mietti jälleen kerran mikä tässä elämässä on tärkeää ja mikä on se polku jota tulisi vaeltaa. Mihinkään lopputulokseen ei tietenkään päästy taaskaan, mutta matkailu on kyllä todella mahtavaa, hienoa ja avartavaa. Kääntöpuolelta myös raskasta, suunnittelua vaativaa ja omalla tavallaan tässäkin muodostuu rutiinit matkoja katsellessa ja halpaa majoitusta etsiessä. Rikun ja Tunnan kirjoittamaa kirjaa lukiessa huomasin saman ajatuksen pyörineen heidän mielessään: kotiin tullessa rupeaa ajattelemaan mitä järkeä on matkustaa, mitä minä siitä hyödyn... Tämä johtuu yhteiskuntamme suorituskeskesyydestä, kaikesta pitää olla hyötyä! Mutta toisaalta kun on jossain älyttömän hienossa paikassa, kuten aivan väsyneenä vuorenrinteellä tulee tehtyä verivala, että tätä lisää. Asioissa on aina monta puolta, eikä maailma ole enää niin mustavalkoinen kuin aikoinaan toistikkona. Kuitenkin sanat siitä, kuinka kaikki on joka tapauksessa samanlailla kun palaa Suomeen ja rakkaat ihmiset ovat siellä, luovat oivat puitteet matkustaa. On lähdettävä, jotta voi palata. Ei tosin vielä vähään aikaan... Ensi kerralla vaan pitempi reissu, tai siltä tunuu ainakin tässä vaiheessa. Ehkä jonnekkin halvempaan maahan.
1 kommentti:
Kyllä täällä vaan on hyvä ihastella, jälleen kerran, levottomien ilvesten töhöilyä :o)
Älkää unohtako sitä soihtua millekään pysäkille!
Ja tosi hienoa että olette ihan sovussa, eikä kummallekaan ole iskenyt paniikki päälle... Parempi keskustella sivistyneesti kuin moljottaa kauhun vallassa vessan seinää...
Lähetä kommentti