day ????, Ajatuksen virtaa ja aivotonta löpinää

En tiedä mikä päivä tai mikä aika. En sen paremmin mikä osavaltio tai aika vyöhyle. En tiedä minne olen menossa, enkä ole aivan varma mistä tulossa. Toisaalta ei minua kiinnostakaan. Olen päässyt matkustamisen vapaaseen vaiheeseen. Matka ja ajatukset kulkevat samaa rataa jossain kuun tuolla puolen. Miksi en tiedä? Syitä saattaa olla moniakin. Ehkä 19 tunnin unet, yön juhliminen, sekapäinen toiminta, maalin käry tai ummehtunut bussi, omituinen lähtölaituri (west kun toinen oli northeast/east) mielenkiintoinen matka lippu kohti mobilea (niin kertokaa vaan jos tiedätte missä sellainen paikka on, ehkä se liikkuu ja me vain pysytään paikallaan) tai muuten vaan mielenkiinnottomuus turhista asioista.

Matka alkaa ilmeisesti taittua loppua kohti tai onhan sitä vielä saman verran jäljellä kuin ”normaalin” ihmisen etelän lomaa tai laskettelu viikkoa lappiin, mutta meidän aika käsityksessä se alkaa loppua. On siis ehkä minunkin lupa kirjoittaa jotain ajatuksia kun ensimmäinen aivo solu yrittää etsiä toista.

Matkustaminen avartaa ja opettaa tai saa olla aika impesilli ihmispolo jos esimerkiksi: Useamman kodittoman kanssa juttelu kahden viikon aikana kuin koko elämässään suomessa, toisen kanssa sympioosissa eläminen (kahden tunnin taukovuorille alkaa aiheuttaa ikävää), Tähdenlentojen katselu 9000 jalan korkeudessa, aaltojen voima jaloissa, aavikon hiekka sieraimissa aamulla, hikoilu laukun alla subtrooppisessa ilmastossa, ukkosmyrsky kaupungissa, SUV kokoelma vuoren huipulla, sekoilu vilkkuvaloissa, useamman livebändin tai limusiinin näkeminen illassa kuin moni näkee elämässään tai remontin keskeltä herääminen aiheuta minkään laista muistiraitaa johonkin kohtaa pääkoppaa sen solun etsiässä sitä toista.

Ei, ei tätä saa edes puoliksi järkevästi tekstin muotoon ei ainakaan vielä. Toisaalta ei sitä tarvitsekaan, koska kaikki tämä on lähinnä itselleni eikä teille. Ehkä enintään siinä määrin lukijalle, että jos joku uskaltaa avata sen etuovensa ja lähteä etsimään maailmaa sen tällä puolen voi sitten avautua samalla tavalla.

Matkustamisen suurin ongelma on todennäköisesti sen riittämättömyys. Siitä voi tulla riippuvaiseksi ja maailman avartaminen saattaa jäädä tavaksi. Ainakin itselläni seuraavan reissun ääriviivat alkavat hahmottua jossain mielen vielä syvissä kiemuroissa, kunhan rahaa vain saa lisää kasaan, niin uusi päivä kirja alkaa varmaan taas day 1, mutta jatkuu toivottavasti pitemmälle kuin tämä.

Jääköön tämä tällä kertaa vaikka ehkä vielä mieleni tekisi, mutta viimeinenkin jäjen hiven alkaa poistua. On aika vetää taas läpät silmille jättää suo maisemat sivuille ja katsoa missä herää ja milloin ja joko silloin tietää mikä Mobile on ja mihin matka jatkuu...

Suon päältä meren alta,

Väsynyt mutta sekava

PS: vieressä istuu muuten tyyppejä, jotka ovat menossa Las Vegasiin? Siis mihinkähön me ollaan menossa??

Day 18, Kuulo jääköön kuumaan yöhön

Riikan syntymäpäivä!! Onnea ja onneksi olkoon!!

Entä mitä reissumiehille kuuluu. Uni maistui edelleen. Itseasiassa sen verran hyvin, että kun Juuso lopulta nosti päätään ja yritti varovasti kysellä paljonko kello on, tuli Pyryn varovainen vastaus että ”aika paljon” kai se tarkoitti siis yhtä iltapäivällä. No kännykkä kuitenkin räjäytti potin kertoen sen olevan hieman yli kuuden. Nukkuma-ajaksi siis voidaan arvioida varovainen 19 tuntia (ei paha). Olo oli jokseenkin ihmeellinen ja ajatukset varsin hukassa. Onnmeksi Pyry oli jo ollut muutaman tunnin hereillä ja otti homman hyppysiinsä hyvällä otteella. Suunnitelmat menivät aika tehokkaasti kyllä uusiksi, koska viimeinen bussi oli jo siltä päivältä lähtenyt, joten matka tulisi jatkaa vasta jonain toisena päivänä.

Vihdoin kuitenkin päästiin liikkeelle ja päämääräksi otettiin ruoka ja ehkä sitten joku musiikki-klubi. Valitettavasti ilta ehti jo sen verran pitkälle, kun ensimmäisille ruokapaikoille päästiin, että ne olivat varsin hyvin kiinni ja suunnitelma kutistui tehokkaasti pelkkään musiikin kuunteluun. Siinä sitä sitten vaihteeksi käveltiin bourbon-streettiä ees taas ja pompittiin baarista toiseen. Niin, että aamu alkoi jälleen valjeta idästä, kun miehet totesivat olevansa roskakuskien kanssa viimeiset miehet liikkeellä. (mentiin siis aivan suunnitelman mukaan). Siitä sitten kämpille, suihku, kamat kassiin, subiin ja bussiin. (Juuso kävi myös smoothie kingissä ja voi suositella jokaiselle itseään kunnioittavalla ihmisellä aamupalaksi jotain makoisaa smoothieta esim. extreme-mansikka ja päivä lähtee käyntiin aivan uudelta leveliltä). Bussi (sekin tunkkainen) lähti aamulla kohti uutta ja tuntematonta päätyen seuraaviin seikkailuihin...

Hikeä, hikoilua, kuumaa ja tärinää.

Day 17, ei maalia ilman maalaria

No edellisen illan jälkeen uni maistui, mutta ruokaa oli saatava (mainittakoon että Juuso on ollut jokseenkin ylivoimainen KSP:ssä, mutta teki jälleen myönnytyksen nuoremman veljensä hyväksi). Siis aamupalat mistäpä muualta kuin Subista ja siitä sitten kaupungille. Toisena ulos ajavana tekijänä SAATTOI myös olla remontti. Aamun aikana jo muutamaan kertaan oli herätty erinäiköisiin poriin, tikkasiin ja edes takaisin ravaaviin työmiehiin, mutta lopulta vessan ja suihkun sulkeminen ja järjetön maalin käry ja tuskaisa pään särky eivät jättäneet väsyneellekkään reissumihille muita vaihtoehtoja kuin paeta.

Juusolle tarttui mukaan uudet kengät ja Pyrylle tarkin paperien tarkistus ever (rajat tarkastukset olivat muodollisuuksia tähän verrattuna). Tarkoituksena oli vain kävellä kasinon läpi, kun se sattui matkan varelle, mutta sisään ei päässytkään ilman henkkreita. Onneksi tai ehkä epäonneksi tädillä sattui olemaan maailman I.D:t kirja, jota sitten alettiin tavata huolella. Ehkä noin 15 minuutin lukemisen, valaisulaitteiden mittareiden ynm. jälkeen. vihdoin päästiin sisään ja jo noin 2,5 minuutin päästä toisesta päästä pois.

Päivän tarkoituksenahan oli mennä elokuviin, mutta jostain arpomisesta tai kiinnostuksen lopahtamisesta. Ehkä sittenkin nälästä johtuen leffa jäi väliin. Käytiin vielä illalla syömässä varsin mainio kiinalainen ruoka. Siitä sitten kämpille ja etenkin Juuso nukahti vallan mainiosta hajuista huolimatta tai niistä johtuen.

Yön aikana vielä tasteltiin invaliidin kanssa, että pidetäänkö ovi auki vai kiinni. Pojat pärjäsivät hieman paremmin, koska nukkuivat aivan oven vierässä, kun vanhus paran piti kävellä, linkuttaa tai ehkä raahautua koko huoneen poikki. Omaksi puolustukseksi on sanottava, että haju oli oikeasti sietämätön eikä nukkumisesta svasta maalatussa huoneessa tullut mitään ovet kiinni.

Day 16, Bluesin syntyseuduilta

Mustan musiikin, bluesin ja jazzin synnyin kehto ja kaiken sulatuskehto. Niin ei kai se nyt ole kenellekään epäselvää, että jos lähtee jostain Denverin kohdalta ja suuntaa kohti New Yorkia, niin New Orleans ja Meksikonlahti osuvat juuri sopivasti matkan varelle (katsokaa vaikka MAAILMAN kartasta) siispä matkustavaiset päättivät pysähtyä täällä. Vähän bussimatkasta pökertyneenä ja aamusekavuudesta johtuen uuteen paikkaan liimautuminen otti aikansa. Myös nouseva lämpö ja riittävä suhteellinen kosteus meinasivat viedä jalat alta vaalealta mieheltä (joita ei muuten niillä kulmilla montaa pyörinyt). No siinä yritettiin saada vähän selvää mihin sveitsin tytöt olivat menossa ja miten, mutta jostain syystä nuorempi Aurasmaa ei ymmärtänyt ja vanhemmalla oli mielessä jokin aivan muu kuin majoituksen etsiminen (olisikohan ollut tyttöjen aika hyvän kokoiset aurinkolasit...). No siitä sitten pikkuhiljaa valuttiin sinne sun tänne mentiin streetcarilla jonnekin, josta ei pästykään kuin kävellen pois, syötiin pannarit ja löydettiin tour-täti, jolta myös hostellin ohjeet. Siitä sitten hostellille ja kolme yötä kun halvalla saatiin 102 dollaria yhteensä.

Hostelli osottautui vallan kamalaksi paikaksi samoin kun myös porukka. Mutta ei mennä vielä sen syvemmällä Cheap ass travelleeraamisen pahempiin puoliin. Juuso taisi ottaa päikkäriä ja Pyry pistää asioita online päivtyksenä. Siitä sitten siirryttiin kohti kaupunkia ja mielenkiintoista jazz maailmaa.

Jos Las Vegas oli party pojan unelma, niin suosittelen kyllä lämpimästi New orleansia. Sekopäisyys, turismi, viina, naiset ja rock’n roll se on koettava ei kerrottava. Sen verran nyt mainittakoon, että ehkä 10 erillaista live-settiä nähtiin musiikkia ja showta laidasta laitaan. Kaikki ilman sisään pääsy maksua tai muitakaan turhia tiukkapipoisuuksia. Ilta oli pitkä ja iloinen... (Illan aikana myös soihtu pääsi kuviin käsikranaatin kanssa, koska jos kisat ovat doping vapaat, niin kai ne kuuluvat myös soihdun matkaan. Kuvat kertovat lisää aikanaan)

Online 3

Se on Pyry tässä terve!
Hauska huomata, että ollaan saatu jo pariton määrä lukijoita. Tosin alkaa vähän jännittää tämä meidän plogin sisältö. Tullaan siis pisteeseen missä lukijoiden miellyttäminen ja omat taiteelliset halut pitää yhdistää jotenkin. Ah, on raskasta olla mainstreamia.. :D
Nyt ollaan New Orleansissa halvassa hostellissa, jossa haisee pahalle. Juuso ottaa päiväunia, minä mietin mitä seuraavaksi tehdään. Tarkoitus olisi päästä katsomaan paikallista musiikkia. Tämän kaupunginhan pitäisi olla jonkinlainen erilaisten musiikkityylien sulattamo. Keli on hiostavan kuuma, ja en voi suositella kamojen kanssa pyörimistä tuolla ulkona. Paikallisella sporalla ajeltiin tänään ympäriinsä ja otettiin päivän julkisenliikenteen kortti.
Mutta nyt lähden metsästämään tietoa bändeistä ja paikoista.

day 15, Ajatuksia matkailusta

Bussissa ja asemilla ihmeteltiin hauskoja jenkkejä, lähinnä espanjaa ja ghettoenglantia kuultiin. Jonkin verran ranskaa puhuvia päkpäkkereitä myöskin oli menyyssä. Matkailu on hauskaa ja uni oli aika hyvä kaveri näillä matkoilla. Päivät, vuorokauden ajat ja kaikki muutenkin hyvin sekavaa.

Ulos tuijotellessa Pryytty mietti jälleen kerran mikä tässä elämässä on tärkeää ja mikä on se polku jota tulisi vaeltaa. Mihinkään lopputulokseen ei tietenkään päästy taaskaan, mutta matkailu on kyllä todella mahtavaa, hienoa ja avartavaa. Kääntöpuolelta myös raskasta, suunnittelua vaativaa ja omalla tavallaan tässäkin muodostuu rutiinit matkoja katsellessa ja halpaa majoitusta etsiessä. Rikun ja Tunnan kirjoittamaa kirjaa lukiessa huomasin saman ajatuksen pyörineen heidän mielessään: kotiin tullessa rupeaa ajattelemaan mitä järkeä on matkustaa, mitä minä siitä hyödyn... Tämä johtuu yhteiskuntamme suorituskeskesyydestä, kaikesta pitää olla hyötyä! Mutta toisaalta kun on jossain älyttömän hienossa paikassa, kuten aivan väsyneenä vuorenrinteellä tulee tehtyä verivala, että tätä lisää. Asioissa on aina monta puolta, eikä maailma ole enää niin mustavalkoinen kuin aikoinaan toistikkona. Kuitenkin sanat siitä, kuinka kaikki on joka tapauksessa samanlailla kun palaa Suomeen ja rakkaat ihmiset ovat siellä, luovat oivat puitteet matkustaa. On lähdettävä, jotta voi palata. Ei tosin vielä vähään aikaan... Ensi kerralla vaan pitempi reissu, tai siltä tunuu ainakin tässä vaiheessa. Ehkä jonnekkin halvempaan maahan.

Day 14, Onnenpoikii

Aamulla syötiin aamupala ja lähdettiin ulos hotellista lähes normaalein manooverein. Laukut saatiin jättää säilöön henkilökunnan tiloihin ja perheen isä heitti meidät kohti spike peakia. Matkalla tälle puolalaiselle herrasmiehelle tuli kylläkin mieleen, että tuntee kaksi suomalaista ja ajoikin heidän luokseen.

Siellä tavattiinkin Satu(fairy tale), joka asui perheineen jenkeissä. Perusteluna se, ettei pysty enää asumaan Suomessa kuulosti itseasiassa melko järkeenkäyvältä. Monissa osavaltioissa ihmiset ovat uskomattoman ystävällisiä ja aina tuntuu ihan kuin oltaisiin tuttuja jo ennestään. Satu kertoi, kuinka ahdistavaa on istua Suomessa bussissa, kun kukaan ei puhu toisilleen ja katse kontaktia vältetään. Kuten aimmin kirjoitimme HKL:n bussikuskeista, ja erosta täkäläisiin... Tänä iltana viimeiseen paikallisbussiin kerettyämme tyyppi heitti meidät suoraan bussiaseman eteen, koska olimme ainoat makustajat. Samalla hän kertoi paikallisista nähtävyyksistä ja kertoi yllättävänkin hauskoja juttuja kaduilla kävelevistä karhuista ja kuinka toimia niitten kanssa. Itse yritimme parhaamme mukaan kertoa kuinka meillä on kotona on jääkarhuja ja pingviinejä. Kuvitelkaapa mielessänne tilanne, että suomalainen bussikuski ajaa teidät keskellä yötä kotipihalle, kun ei tässä nyt muita matkustajia näytä olevan...

Mutta sitten taas itse asiaan, eli päiväkirjan rustaamiseen. Matkamme jatkui kohti vuoren ala-asemaa, jälleen kiiteltiin kovasti ja ostettiin kartta quarterilla. Turhia huolehtimatta lähdettiin matkaamaan kohti huippua kyltin 16 miles to spikes peak innostamana. Jalat olivat hieman väsyneet eilisen jäljiltä ja matka meni rauhallisesti Pyryn kävellessä ja Juuson vähän hölkkäilessä. Matka senkuin jatkui ja Juuso katosi jonnekkin eteenpäin. Huippu kuitenkin oli valloitettava, vaikkakin Rypy-setä oli varustautunut loistavasti kaulupaidalla ja vanhoilla lenkkareilla. Mielessä kävi Chamonixin vuoristoreissu ja neuvot siitä kuinka vuorilla pitää ottaa rauhassa ja vuoria tulee kunnioittaa. Kuitenkin palava halu valloittaa huippu oli ehkä hieman järjen äänen edellä...

Matka jatkui tarkkaillessa kuinka korkeus vaikutti ihmiseen, aluksi turposi sormet, sitten jalat alkoi kummasti laahustaa, hengitys kävi raskaaksi, päähän alkoi koskea, nälkä yllätti, joka paikkaan alkoi särkeä yms. Lopulta alkoi tuntua että koko pää on aivan sumussa ja meno oli aika höperön tuntuista. Ajatukset oli hieman solmussa ynnä muuta. Kokonaisvaltainen rauhallisuus ja hyväolo oli kuitenkin suurimman osan matkaa mukana. Oli hienoa juoda vuoristopuroista (sekin on kai typerää koska vesi on melko tislatun oloista, korjatkaa kuinka paljon olen väärässä..) ja katsella maisemia lumivallien vieressä puitten yläpuolella. Yhtäkkiä edessä olikin tutunoloinen herrasmies, Juuso huuteli edellä jo alastullessaan. Matkaa oli enää vain ehkä 150 m ylöspäin. Juuso ehkä katsoi Pyryn menoa järjen äänenä ja ehdotti alaspäin lähtemistä, sehän ei ollut todellakaan vaihtoehto enää tässä vaiheessa. Taas käytiin kovasanaista keskustelua, Rypyttimen laahustaessa kohti huippua. Huipulle pääseminen oli kuitenkin aikamoinen antikliimaksi, parkkipaikkoineen, junapysäkkeineen ja tukevine turisteineen. Alas lähdettiin heti koska pian tuleva auringonlasku nosti pientä jännitystä verenkiertoelimistöön. Ylöspäin oltiin menty noin 6 tuntia ja aikaa mennä alas oli noin 3 tuntia ennen auringonlaskua. Hyvällä vauhdilla mentiin eteen- ja alaspäin ja kummasti olo parani molemmilla kun päästiin ensimmäinen kilometri alaspäin. Yhtäkkiä keskustelu oli taas rauhallista ja kaikilla oli mukavaa. Kuitenkin on sanottava, että juomista oli aivan liian vähän, kuten järkeäkin, tässä huipun valloituksessa ilman minkäänlaista totuttautumista korkeaan ilmanalaan. Alaskin päästiin jopa tunti ennen auringonlaskua ja Pyry onnistui heti alas tultua liftattua kyydin tädiltä ja tyttäreltä takaisin ehdottomasti parhaaseen motelliime tähän asti.

Motellilta saimme vielä pummattua suihkun ja ihastuttuamme puolalaisten ystävällisyyteen annoimme heille levyn suomalaista suklaata (because we have only 10 words of english, we can’t thank you enough, so take this little souvenier from Finland). Matkamme jatkui tavarat kannossa taas meksikolaiseen ravintolaan josta otimme jälleen elämää suuremmat ruoka-annokset. Ravintolasta oli suora näkymä bussipysäkille, johon ei tullut yhtään bussia ehkä 1,5 tuntiin. Syötyämme, menimme istumaan pysäkille kaikkine kipsuinemme ja kampsuinemme. Odottelimme bussia jonkin aikaa ja joimme pussikolaa ja pussimehua taikapussistamme. Ryytty yritti työntää onneaan liftaamalla laiskasti bussipysäkillä yön pimeässä. Yhtäkkiä mutkasta tuli esiin taksi ja allekirjoittanut oli melko vakuuttunut, että se tulisi ottaa. Juuso oli kuitenkin sitä mieltä että ”khyyyllä se bussi sieltä vielä tulee”. Niin tulikin melkein heti taksin jälkeen. Siellä olikin tämä edellä mainittu HKL henkinen bussikuski ;).

Bussiasema oli tietysti suljettu ja bussin piti tulla noin 1:30 yöllä. Odotukset oli korkealla, koska tähän mennessä kaikki bussit oli ollut keskimäärin 3 tuntia myöhässä. Vuorotellen yritettiin nukkua ja molemmat kävi vähän pyörimässä bussiaseman ankeassa yömaisemassa. Juteltiin myös yhden jenkkisotilaan kanssa joka oli ollut irakissa kaksi kertaa. Hän oli joutunut lopettamaan sotilashommat johtuen pään pehmenemisestä. Eka tappo on kuulemma pahin, seuraavat kolme oli jo mennyt rutiinilla. Tämä hawain herrasmies oli kuitenkin rakastanut aikoja armejassa ja päässyt matkustelemaan ympäriinsä sen homman puitteissa. Good for him, nähtävästi sekin kaveri lähti tuhdimman tytön kanssa jatkamaan iltaa muutaman tunnin juttelun ja odottelun jälkeen. Bussi tuli ajoissa ja matkamme jatkui kohti Etelää.

Tänään siis tuli valloitettua yli 4200 metrin vuori ja käveltyä ainakin se 32 mailia. Uni maittoi bussissa ja seuraavan kerran silmät taidettiin avata kunnolla vasta seuraavana päivänä klo 18.

Day 13, Shake, raddle and roll: Polje, polta nahkasi ja hymyile

Aamu alkoi ensimmäistä kertaa oikealla aamupalalla (kuului hintaan ja oli vallan hyvä). Aamupalalla meille esittäytyi motellissa asuva lady-ihminen. Hän osasai ja yritti kertoa mitä pitäisi tehdä ja minne mennä. Juttua riitti ja pojat pyörittelivat silmiään kun samat jutut tulivat jo aika monetta kertaa. Lopulta sitten haettiin apua motellin tädiltä, joka pisti rattaisiin vauhtia. EI aikaakaan, kun pyörävuokraamo oli löytynyt paikat tiedossa ja poika käsketty kuskiksi. Peter heitti meidät pyörävuokraamolle ja Juuso otti numeron talteen, jos ei keksitä illalle tekemistä.

Pyörän vuokraus ei lähtenyt ihan niin putkeen kuin olisi voinut kuvitella, mutta toisesta paikasta pyörätkin jo löytyivät. Pyry neuvotteli hinnat ja Juuso yritti pitää huolen, että pyörät olisivat edes kohtuullisessa ajokunnossa. Pyörät saatiin ja suunnattiin vuorille. Pyöräily oli erinomaisen hauskaa, kunnes mentiin syvemmälle vuorten syleilyyn. Kantamista ja työntämistä pääsi harrastamaan jonkin verran, kunnes löysimme taas parempia polkuja. Näkymät olivat hienot ja aurinko paistoi pilmettömältä taivaalta. Nähtiin myös joitain paikallisia nähtävyyksiä kuten vesiputouksen joka oli kuivunut. Muutaman tunnin jälkeen päätettin lähteä vaihtamaan Rypyn pyörä pienempään, koska ylämäissä keuliminen ei ole hyvä idea edes amerikkalisessa show bisneksessä. Rullailtiin takaisin alas, vaihdettiin pyörä ja jälleen syötiin Subwayssa. Syöminen ja juominen tässä vaiheessa olikin loistava idea ja energiatasot eivät päässeet aivan tippumaan. Garden of the gods käytiin vielä pyöräilemässä ristiin rastiin ja tämän jälkeen vielä vähän vuorilla. Sitten olikin aika palauttaa pyörät väsyneenä, palaneena ja tyytyväisenä(koska taas syötiin Subissa).

Rypytin otti seuraavaksi askeleen kohti oikeaa amerikkalaisuutta, hankkiessaan jäsenkortin safeway:hin. Taas säästettiin monia dollareita! Ruokakassit pinkeinä sitten käveltiin motellille ja fiilisteltiin mitä tehtäisiin seuraavaksi. Olo oli liioittelematta vähän väsynyt ja päätettiinkin mennä syömään. Taas puolalainen täti osasi neuvoa meille hyvän paikan, joka oli aivan vieressä. Meksikolainen ruoka oli mainiota, vaikkakin vähän innostuttiin tilaamaan liikaa. Pelkkä alkuruoka olisi riittänyt molemmille.

Periamerikkalaisen liiallisen mässäilyn jälkeen lyllersimme hotellille ja simahdimme jättimäisiin sänkyihimme. Täytyy sanoa, että vuorilla pyöräilyä voi suositella kaikille suunnilleen täysissä ruumiin voimissa oleville.

Day 12, Jumalten kukkapuska

Ah niin mielyttävä herätys ennen check outtia. Sitä taas miettii, että pitäisikö olla suosiolla yhdessä paikassa vaikka pari yötä. Ehtisi käydä lenkillä, urheilu himo alkaa iskeä kahden viikon paussin jälkeen ja muutenkaan ei aina jaksaisi raahautua kamojen kansssa eteen päin.

Niin mutta mitä reissu kavereille tänään on tapahtunut. Alku reissun seikkailu hengestä on päästy vähän tasaantumaan ja samaan aikaan keskustelut ovat käynneet aikalailla tylsiksi. Tarkoitus oli siirtyä colorado springsiin 10:50 lähtevällä bussilla, mutta yllättäen bussi ei tullutkaan tai lähtenyt siihen aikaan, joten saimme viettää mukavan aamu päivän ilman suurempia informaatiooita linja-autoasemalla. Ei siinä mitään, johan siihen oltiin totuttu. Samoin kun toisiimme (sama keskustelu käytiin ehkä kuudetta kertaa kahden vuorokauden sisään siitä, että Juuso valittaa ja Pyrylle kaikki on ihan samaa. Kumpikaan ei kuulemma ollut närkästynyt tai vihainen, mutta ulkopuolinen olisi saattanut sanoa toista vaikkei sanaakaan olisi ymmärtänyt). Juuso otti sitten hetken etäisyyttä ja lähti ostamaan ruokaa. ja tuli takaisin juuri parahiksin bussin lähtöön.

Nyt siis istutaan bussissa kohti Colorado springsiä ja uusia seikkailuja. Nyt maisema on kumpuilevaa ja vihreää, toivottavasti näemme vielä vuoria...

Pääsimme springsiin, jonka jälkeen aloimme arpoa yöpaikkaa. Etukäteenhän oltiin ladattu lista motelleista ja hotelleista, mutta ei suinkaan missä päin ne olivat, joten lista oli enemmän vähemmän turha. Yritettiin kysellä bussipysäkiltä, internet kahvilaa ja luettiin keltaisiasivuja. Lopulta kysyimme neuvoa Starbucksiin ja ohjeet olivat yhtä hyvät kuin suurin osa muistakin ohjeista tähän mennessä. No vihdoin löysimme johonkin internetkahvilaan, josta pienen arvonnan jälkeen päätimme lähteä kohti Garden of Gods:ia.

Eka bussi ei mennyt sinne tai siis pysäkki oli väärä. Onneksi kuski sanoi sen jo ennen kuin ehdimme sisään. Toisaalta ei meillä olisi ollut sopivia rahojakaan, joten Pyryn oli mentävä rahan vaihtoon. No Pyry sitten tuli takasin kukkakaupasta rahat ja kutsu seuraavan illan taidenäyttelyn avajaisiin mukanaan (Juuso pyöritteli silmiään: on se ihme mies...). Toinen pysäkki oli oikea ja siitäpä sitten vain kohti Manitou:a. Motellejahan sillä kulmalla riitti ja meidän onni jatkui. Ensimmäinen oli liian kallis, mutta jo toisen kohdalla vastassa oli mukava puolalais täti, joka suorilta käsiltä lupasi alennusta (90 dollaria 2 henkeä 2 yötä) ja alkoi neuvomaan mitä kannattaisi tehdä ja antoipa pari alennus kuponkiakin. Huone osottautui vallan mainioksi (paras so far) ja kaapeli-TV:kin saatiin lopulta. Pyry jäi siis nauttimaan kaapeli-tv:n ihanuuksista kun Juuso lähti katsastamaan läheisiä vuorien rinteitä (korkeus eroa syntyi mukavasti niissä maisemissa). Illalla molemmat olivat sen verran väsyneitä, ettei edes syömään päästy vaan päädyttiin aina turvalliseen beef jerkeyhin.

Online 2

No niin rakkaat lukijat. Päivitys on tapahtunut ja olette päässeet melkein ajan tasalle. Seuraavaa saatte odottaa ainakin seuraavan bussimatkan yli. Nyt ei tämän enempää tähän. Pyry on kerrankin nopeampi ja aika mennä syömään. Siispä vaatteet päälle ja safkaa etsimään.

Ai niin kiitos kommenteista. On aina kiva tietää, että joku lukee, niin tulee ehkä päivitettyä lisääkin.

Vuorten juurelta väsynyt, mutta onnellinen reissaaja

"We are living in DREAM" ja "We have FUN"

Day 11, Bussimatkailua

Päivä lähti käyntiin sieltä mihin edellinen loppui. Tai ei oikeastaan matkaahan oli kertynyt kummasti. Bussilla siis päästeltiin hyvää tahtia läpi Utahin, jossa Pyryn mukaan oli komeita maisemia. Maisemat jatkuivat hienoina ja vuoret jylhinä Coloradonkin puolella. Toisin sanoen aina kun jaksoi silmät avata ja päätä nostaa tyynyltä näkyi ikkunasta mitä komeimpia ja erikoisempia luonnon muodostumia (kuten kaakelilla päälystetty tunneli, mitä sitä aina ruiskubetonia työntämän?). Matka jatkui sutjakasti ja päästiin Great Junctioniin, jossa ohjelmassa oli 10 minuutin bussin siivous tauko, jonka aikana kaikkien oli poistuttava bussista. No siinä sitten kun oli toista tuntia istuskeltu, niin kuultiin, että bussikuski oli tulossa Denveristä ja häntä pitäisi puolista tunnnista tuntiin odotella. No ei sinä mitään, lähdettiin kiertelemään kaupungille ja hakemaan ruokaa. Kun tultiin takaisikn lisä infoa ei juurikaaan ollut, joten ei muuta kuin odottelemaan. Siinä sitä sitten istuttiin jakatseltiin kunbusseja tuli ja meni ja jengiä niiden mukana, mutta meidän porukka pysyi.

Lopulta bussi saapui reilun kolmen tunnin odottelun jälkeen. Eikä odottelu ollut suinkaan turhaa, kuskiksihan osottautui kunnon ihmisystäväliinen tyypp: People first!! Ennen lähtöä siis porukka laskettiin ja paikat tarkistettiin, jutut kerrottiin jne. Kuski myös heitti mitä omituisinta läppää aina matkan aikana. Mieleen jäi myös pysähdys jossain keskellä vuoristoa. Tauko oli jälleen 10min ja niin olikin, mutta kun lähtöä piti tehdä, niin piti olla tarkkana ettei ketään unohtuisi. Kuski laski porukan ainakin kolmeen kertaan ja kyseli mikrofonin kautta jatkuvalla syötöllä, että onhan vierustoverit mukana. tämän jälkeen ajettiin vielä kierros pysäkin ympäri ja tarkistettiin paikka. No eihän siinä jälki selvittelyihin meni ehkä 20 min ennen kuin matkaa jatkettiin. Paikka oli kyllä hieno keskellä lumihuipuisia vuoria ja lunta oli myös tien varressa runsaasti. Mikäli oikein ymmärsin, niin kalliovuoria tai jotain semmosia ei siis valittamista. kun parkikselta lähdettiin matka jatkui ja kyseli myös. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuski vielä erikseen kysyi, että onko rouva joka poltti tupakkaa varmasti mukana. Tässä vaiheessa viimeistään alkoi naurattaa HKL:n palvelu intoisiin kuskeihin tottunutta pohjolaispoikaa.

Loppu matka sujui vallan mainiosti ja kuski selvitteli jokaiselle jatko yhteyksiä. Valitettavasti muisti vähän pätki, eikä hän koskaan muistanut aikoja ynm, mutta ei sen väliä meillähän ei ollut hätää.

Denveriin päästyä oli edessä taas yhtä ihana yöpaikan metsästys ilman mitään ensi valmisteluja. Siinä sitten jututettiin officira ja cabikuskia sun muuta porukkaa, ilman sen suurempaa selvyyttä. Lopulta lähdimme talsimaan kohti internetkahvilaa, jonne matkalla pistäydyimme hotelliin kysymään yöpaikkaa, siellä olisi ollut paikka suuresta hämppeningistä huolimatta, mutta hinta yli 200 dollaria meinasi laittaa pojat hilajisiksi. Onneksi tiskillä oli tyttö, jolta löytyi apua. Hän innostui kovasti backback meiningeistä ja kertoi meille hostellin ja lähtiessä sanoi monta kertaa että: ”have very good fun, have very good fun, you are living the dream”. Sitsä Juusokin mietti kävelleessään vesi sateessa yli painavan laukun kanssa kohti hostellia.

Hostelli löyti tai ainakin ovi jossa luki hostelli, kulman takana oli lapun mukaan office. Siinä sitten pärähdettiin keskelle pesulaa tai jotain sen tyyppistä ratkaisua ja mietittiin, että missäköhän nyt ollaan. Hoodihan ei nyt muutenkaan ollut ihan saman veroista kuin downtown (yksi rähjäiänen talo keskellä perkkiksia tai jotain muita joutomaita. Office kuitenkin löytyi se oli pieni huone pesulan takana. Sieltä löytyi täti ja sopiva hinta (16 dollaria + sheets = 35 dollaria kahdelta hengeltä). Hostelli oli varsin mukava internetit ja kaikki, pastojen syömisen jälkeen kömmittiin sänkyyn.

Aamulla molemmat todettiin, että olisi ollut parempi nukkua meidän omalla ilma patjalla kuin niissä sängyissä, liikahduskin aiheutti sellaiset narahdukset ja heilumiset, että heikompaa hirvitti, samaan aikaan kun jouset tekivät pieniä reikiä selkään. Lisättäköön vielä, että hostelli meininki täällä päin on aika toisen laista, kun mihin on esim. Euroopassa tottunut. Ihmiset ovat vanhempia, juhlija ei juuri ole ja muutenkin aika vaisu meininki. Meilehän se kelpaa, mutta jotain juhlija intoisempaa saattaisi mietityttää.

Täällä Denver, nyt aletaan olla jo oikeasti keskellä jenkkejä!
Tosiaan päivät meinasi mennä vähän sekaisin, kiitos tänään loppuneen mahataudin. Nyt kuitenkin ollaan paikallisessa hostellissa, joka nähtävästi varsinaisesti palvelee pesulana.

Day 10, Syntien kaupunki jäi auringon laskuun

Nyt siis eletään päivää reissu päivää jotain 10 tai 11 aika päivät viikot ja muutkin käsitteet alkavat hämärtyä ja hämärtyvät todennäköisesti edelleen jatkossa. Matka kuitenkin etenee, mutta miten siihen päästiin onkin taas lyhyt tarina ihmisen selvityimisestä maan päällä tao ainakin reissussa.

Päivä alkoi aamusta ja tämähän ei ole ollenkaan niin selvää kuin voisi luulla. Kuitenkin Hotellista oli päästävä eroon jokseenkin määrä ajassa, mutta pientä potkimista tarvittiin. Olohan ei edelleen ollut vahvimmillaan. Kerrottakoon, että Pyryn ripuli jatkui koko päivän. Aamupala skipattiin kunnialla, koska Pyry ei sitä olisi kuitenkaan voinut syödä ja näin säästimme myös aikaa (kyllä juuri oikeassa paikassa). Ripeä siirtyminen kentälle ja sieltä edelleen auton vuokraukseen ja siihen se ripeys sittein loppuikin. No päivän mittaan kävimme pikku hiljee eri vuokraamoja läpi ja hakkasimme päätä seinään. Matka budjetti oli jo tiukoilla, mutta auton vuokraus olisi vienyt liikaa. Loppu tulemana (ja se ei todellakaan ollut helpo tai nopea päätös) päätimme jättää autonvuokraus haaveet, drop-off fee:t ja käsittämättömät hintalaskennat, niitä paremmin ymmärtäville, koska niitä oli turha yrittää pohtia insinööri lokiikalla tai eurooppalaisella taloustiedolla.

No siitä sitten päästiin taas arvuuttelun pariin ja miettimään kuinka matkaa jatkettiin. Etenkin Juuso oli sitä mieltä, että liikkeelle on päästävä eikä Vegasiin tulisi enää jäädä (se ei ole köyhän miehen paikka). Seuraavana potkaisimme itsemme takaisin kentälle ja kyselemään hinta tietoja. Onneksemme jonotus homma toimi yhtä hyvin kuin autoa vuoktatessa, siis hokoista kysymystä kohti piti jonottaa riittävästi. Tässä kohti hajautimme voimamme, eikä aikaakaan kun puolen tusinaa lentoyhtiötä oli käyty läpi. No jokainen jo varmaankin arvaa, kuinka lentojen valinnan kävi...

Ei kai tämä mikään roadtrip olisi jos täällä lenneltäisiin pitkiinsä. Siispä vaihtoehto B:n kimppuun (niin ei vaihtoehto II). Päätimme ottaa paikallisbussin bussiasemalle. Bussiasema löytyi lopulta aika paljon raahautumista ja tuskastelua kamojen kanssa, jotka oli suunniteltu autolla ajamiseen ei kaupunkin kävelyyn. Niin ja Pyrykin jäi matkan varrelle testaamaan mahansa nopeutta (nopeasti toimi) ja Juuso pääsi aivan uudelle alueelle. Päivällä jo selkeään jonottamiseen tottuneena huone täynnä ihmisiä, jonoa jos jonkin moista ja mihin sattuun suuntaan, laumoja, tavaraa, huutavia lapsia ja kaikkea vähän ei niinkään selkeää pisti miehen pään sekaisin hetkeksi. Lopulta noin tunnin jonottamisen jälkeen ja suunnitellun bussin lähdettyä ja kassalle päästyä päätti mies vetää ässän hihasta. 15 päivän free pass, hintaan hyvä (480 each). Siitä sitten vain Pyrylle kertomaan ja vihdoin myös syömään.

Nyt siis eletään jotain yötä jossain päin Las Vegasin ja Denverin välillä. Bussi lähti yhden aikaan yöllä ja pitäisi olla perillä joskus iltapäivällä neljän aikaan. Nyt mielenkiinnolla odotetaan kuinka äijien käy ja minne päädytään, missä ollaan ja milloin ja mitä sitten...

Show is on the road again ja turha suunnittelu sucks! Rankat päivät kuuluvat matkustamiseen, mutta sitten taas helpottaa. Matkustaminen on mielenkiintoista ja kannattavaa!!

Tien päältä tähän,

Allekirjoittanut kuittaa

Day 9, Pelkoa ja Inhoa

Huhhu. edellisten iltojen pitkät ilot kostautuvat kaamealla tavalla. Las vegas ulkona me sisällä. Tänään piti lähteä pool parteihin, mutta etenkin Pyryn univelka tai mikä se sitten ikänä tuon olon aiheuttikaan on sellainen, että ei juuri vessaa kauemmas liikuta ja kolmas kerta kylpyammeessa kai kertoo jonkin sorttisista pool parteista sekin. Tässä sitä siis taistellaan.

Reissua olisi tarkoitus jatkaa huomenna, mutta mitään havaintoa ei ole että minne ja eikä etenkään että miten. Auton vuokraus tuntuu tällä hetkellä liian kalliillta, auton osto vaikealta ja lennotkin saattaisi olla hyvä varata etukäteen. Täytyy kai suunnata vain kohti itää...

Ilta oli enemmän tai vähemmän fear and loathing meiningillä. Olo oli itse sun kullakin aika heikko Pyryllä ripulista Juusolla syömättömyydestä. Kämppäkin näytti siltä, että siellä olisi sekoiltu pitempäänkin. Meininki siis kuin leffasta tai ainakin aika lähellä sitä, kun kävely illalla kaupasta circuccircuksen valojen alla ja mietti ihmeellisiä. Jätetään tarkemmat yksityiskohdat matkalle, jokainen kuvitelkoon mitä haluaa...

Day 8 Jasma!!

viikko takana. Illalla, tai aamua se jo kai oli, tavattiin hassu kaveri mäkissä joka lupautui meille sitten paikallis oppaaksi. Aamulla siis nautittiin hotellin pehmeistä sängyistä ja siitä sitten downtowniin opasta tapaamaan. Hänen johdollaan kaytiin sitten syömässä maittava buffe paikassa jonka nimeä en muista. Hita ei ollut paha alle 8 dollaria. Kaverilla oli hyvät jutut ja läppää heitettiin, niin tytöistä kuin tisseistäkin.

Ruoakilun jälkeen tultiin taksisin strippiin ja äijä näytti ja opasti ostoksissa. Saatiin molemmille clubi kelpoinen outfit sataselle, joten hinta oli varsin kohtuullinen. Vaatteet vaihtoon ja redbulli kouraan ja baanalle. Mentiin hardrock kahvilan vai oisko ollut hollywood, mutta sinne päin. Äijä tunsi kavarit, joten päästiin jonon ohi, toki tippi oli kohtuullinen, eikä harmiksemme päästykän ilmaiseksi sisään kuin oli luultu ja tytötkin joiden piti liittyä seuraan menivät muualla ja drinkitkin oli ihan sika hintaisia, mutta mutta hauskaa oli riehuttua tuli taas aamun nousuun. Siitä sitten sekavien vaiheiden jälkeen bussilla hotellille. Bussi on muuten varsin näppärä kulkuväline tässä kaupungissa. yksi tie jote bussit ajaa edes takaisin 24/7 ja vuorokausi passi maksaa huimat 5 dollaria, kun yksi taksi maksaa noin 10.

Day 7 Viva Las Vegas

Aamu alkoi viileissä tunnelmissa aavikon auringon porottaessa auton ikkunoihin ja miestin pyöriessä patjalla, nukkumista kuintekin jatkettiin urheasti pieniä säätöjä tehden. Juusolle riitti ensimmäiseksi tällä kertaa, joten päätti lähteä tarpeille. Näin jälkikäteen voidan suositella kenkiä jos aikoo kävellä Nevadan autiomaassa. Sitä saatta nimittäin miettiä kun on kävellyt jonkin matkaa puskan taakse piiloon (niithän ei ole kuin puita metsässä) ja saanut jalat täyteen pirullisia pieniä piikkejä, että milläköhän tältä mennään takaisin, koska kivetkään ei ole enää kylmiä, kun aurinko porottaa niihin suoraan kseniitistä. Jollakin ilveellä takaisin kuitenkin taisteltiin, kylläkin sillä seurauksella että jalat olivat täynnä piikkejä vielä pari päivää myöhemminkin ja etenkin avojaloin kävely oli aika tuskallista. Pyrykin alkoi pian(huom. kirjoittaja vaihtui) heräilemään ja ihmettelemään miten pystyikään nukkumaan liikuvaksi saunaksi muuttuneessa dodgessa. Taas muutetiin auto ajamiskunoiseksi, vaikkakin sekin alkoi vaatimaan jo aikamoisia ponnisteluja tavarapaljouden ja kuumuuden keskellä. Vauhti saatiin kuitenkin taas kohdilleen horisonttiin katoavalla suoralla ja Viva las vegas soi stereoista. Auto tankattiin, ajettiin the Strippiä pitkin ihmetellen valoja ja taloja ja ihmisiä ja liikennettä. Juuso onnistui hienosti saamaan taputukset ja hurraa huudot kun vingutteli auton renkaita oikeaan amerikan tyylin liikennevaloissa. Kurvailtuamme aikamme hujautimme auton ylös circus circucsen parkkikselle ja checkattiin itsemme hotelliin. Autosta eroon ja kaupan päälle vielä pieni alennus, joten ei nyt niin paha hinta sitten loppu peleissä.

Siitä sitten lähdettiin ihmettelemään kaupungin menoa ja meininkiä jo perinteiseksi muodostuneella jalkakyydillä. Siinä sitten käveltiin ja ihmeteltiin, jossain vaiheessa iski nälkä ja menimme sivukujalle syömään hodarit (jossa taas vaihteeksi unohdimme tipata). Siinä ruokailun lomassa avasimme myös peliputken ja pyryn onnella se ei toiminut ollenkaan huonommin. Viimeiselle kieroksella tuplasimme panoksen ja eikös sielät pärähtänyt rahat takaisin 160 kertaisena ei huonosti ollenkaan. Päätimme juhlistaa tilannetta ja ottaa toiset. Paljoa enempää niillä rahoilla ei sitten saanutkaan (8 dollaria). Siitä sitte menimme toiseen paikkaan syömään pitsaa ja huomion arvoisena täytyy mainita oluen hinta dollarin bisse ja sai vielä valita (esim. white beer) ja tuopissa. Kävimme vielä Luxorissa, jolloin strip oli kävelty päästä päähän. Takaisin päin lähdimme ja menimme ceasariin, josta tulimmekin mielenkiintoista reittiä ulos. Niin mielenkiintoista, ettei kumpikaan tiennyt missä ihmeessä ollaan. Siitä sitten lähdimme motarin vartta puskia pitkin rymyämään, kunnes lopulta päätimme vilkuttaa cabikuskille, että jos hän voisi viedät maidät vaikka kauppaan ja hotellille. (oltiin kävelemässä aivan väärään suuntaan). Kuski hieman ihmetteli, että mitä ihmettä pojat tekee täällä, ei välttämättä turvallisin paikka viettää iltaa. Me otettiin ohje vastaan ja päätimme olla menemättä uudelleen.

Lopulta hotellille joskus kympin aikaan suihku ja baanalla. Hommahan ei ollut niin selkeä, koska dresscode unohtui jälleen kerran. Se on vähän kuin suomessa. Päästiin sitten kuitenkin Koyota Uglyyn, joka oli meille aivan sopiva mesta. Ei me mihinkään play boy clubille oltais halutttukaan, vaikka hustleri sitä suosittelikin. Hauskaa oli ja joskus aamupuolella sitten kotia.

Paluu matkalla macciin ja sieltä aivan uusi ja erinomainen tuttavuus Mister magic man ak. Dr. strange Luv. No äijä lupaitui meille seuraavaksi päiväksi oppaaksi ja sekös meille vain sopisi. Ei muuta kuin puhelin soittoa odottelemaan........

Day 6, You lucky bastards

Aamu näytti meille kirkkaat kasvonsa, ja eilisen yön seikkailut naurattivat. Näin jälkikäteen pitää mainita esimerkiksi poliisihelikopteri(tai ihan mikä tahansa kopteri), joka kurvasi aivan yläpuoleltamme siinä vaiheessa kun oltiin jo aimo tovi harhailtu pimeässä. Ei muuta ku patja tyhjäksi ja yhtä kokemusta rikkaampana takaisin omia jälkiä. Uskomatonta, mutta totta oli se, että vastaamme tuli jättimäisiä jenkki pick-upeja minimaallisella vuoristotiellä. Howdy partner, ja sukkuloitiin eteenpäin. Isabella lake tuli sitten kierrettyä toiseltakin puolelta ja vuoret eivät loppuneet. Maisemat olivat aivan uskomattomia, ja taidankin jättää ne kuvailematta, ettei perisuomalainen kateus iske Teihin (luultavasti ainoa) arvoisa lukijamme.
Mieleemme nousi kieltämättä kysymys siitä, onko tässä amerikan ”retkeilyssä” mitään järkeä. Keskelle metsää vedetään asvaltoituja teitä, jonne jenkit ajavat jättimäisillä autoillaan, jotka on täytetty materialla. On tavallaan ymmärettävä sen helppous ja mukavuus, mutta tavallaan ajatus pöyristyttää. Se varmaan jenkeissä onkin vikana, kaikki tuntuu olevan niin kovin helppoa ja mukavaa... Mutta jätetään nämä keskustelut sitten rauhallisiin iltoihin ystävien seurassa..
Vuorilta laskeuduttiin pikkuhiljaa, kunnes päädyimme parisataa jalkaa alle veden pinnan. Kysessä oli death walley, joka vaikutti autiomaalta keskellä vuoria. Ulkona oli järkyttävän kuuma, ja kuvan kauniit maisemat saivat haukkomaan henkeä. Nähtiin esimerkiksi hiekka dyynejä, jossa poltettiin jalkamme, juostiin dantes view:n huippuja pitkin, jotka olivat korkealla death walleyn päällä ja ajettiin taas lemppareiksemme muodostuneita dirt roadeja pitkin, peläten bensan loppuvan. Tunnelma oli kuin elokuvissa ajaessamme pitkin aavikkoa, auringon laskiessa selkiemme takana. Huoltoasemalle päästiin juuri 2 minuuttia sulkemisen jälkeen ja saatiin bensaa. Syötiin ”world famous” Crowbarissa Pyryn favourite cheeseburger ja Juuson professionfood “Miners main”.
Jatka matkui yöhön ja ajatukset peseytymisestä alkoivat pyöriä päässä nopealla tempolla, kaiken juoksemisen ja dyyneissä sukeltelimisen jälkeen. Hyvä onni oli edelleen myötä. Päätimme pysähtyä ”hot springsd” kyltin luona, jossa oli kylpylä. Ei muuta ku kympillä molemmat pojat sisään ja pulikoimaan paikallisten kanssa. Kokemus sinänsä ja kunnon leveää aksenttia oli hauska kuunnella. Freeseinä suuntasimme kohti nevadaa, jossa nukuttiin viimeinen yö ennen las vegasia. Lähes pystyimme kuvittelemaan kuinka viereiseen penkkaan on huono onnisia gringoja suolattu ja mafiosoja tervattu, ennen kuin nukkumatti vei meidät takaisin uskomattomien maisemien pariin.

Day 5, Mountains,mountains

No viitos päivä lähti siitä mihin edellinen jäi: Takakontista. Miehet heräsivät enemmän vähemmän vasyksissä ja niskat jumissa auton takakontista. Makuualustoja tai muita neiti vehkeitä ei käytetty joten tunnelma oli sen mukainen. Maisema oli kuitenkin sen verran tärisyttävä, että kolotus unohtui nopeasti ja matka jatkui kohti etelää.

Aamupalaksi vedettiin pannarit, siis ekat pannarit. Maussa ei ollut valittamista, mutta paikka jossa ne syötiin luuli itseään hieman todellista fiinimmäksi. Sieltä myös ostettiin postikortit, joita joku onnellinen saattaa saada, jos ne lähetetään.

Päivä oli alkanut aikasin ja jatkui hyvin vauhdikaana etenemisenä kohti las vegasia, pysähdyttiin lähinnä ostamaan bensaa, yksi autoonsopiva pumpattava patja ja vähän eväitä. Mutta vauhikkaana jatkettiin, jopa niin vauhdikkaana, että vuorilla ajellessa sierra nevadassa karttaan merkitty tie loppui ja hyvästä alkuvauhdista innostuneet pojat päättivät ottaa viereisen, poliisin nauhoin merkityn tien uudeksi matkustusalustakseen. Matka eteni naureskellessa tien surkealle kunnolle, äkkikäännöksille ja huimille maisemille. Tie nousi yli lumirajan ja yhä ylemmäs mentiin, karttaan tietä ei todellakaan oltu merkitty ja itseasiassa sana ”tie” osoittautui harhaanjohtavaksi, kun matkamme eteni kohti uusia seikkailuja. Käyttämämme tie siis loppui umpikujaan, jonne ei loistavaksi maasturiksi osoittautuneella autolla uskaltanut todellakaan lähteä. Lopulta harhailtuamme vuorilla polkujen risteillessä joka suuntaan päätimme pysäyttää auton pimeään(keppeesti yli 8000 jalkaa), pumpata patjan täyteen ilmaa ja simahtaa alle upean tähtitaivaan.

Day 4, Show on the road

Päivä jolloin homma saatiin todenteolla käyntiin. Aamu ihmeteltiin ja yritettiin löytää autoa, mutta riittävän tai ehkäkin riitämättömän etsinnän tuloksena päätimme muuttaa suunnitelmaa ja vuokrata auton ainoastaan las vegasiin asti ja kolmeksi päiväksi. Miksi näin? No niin kutsutun drop off fee:n joka alaikäisyys lisän lisäksi tekee auton vuokraamisesta järjettömän hintaista. Jos olisimme halunneet auton New yorkin asti kolmeksi viikoksi hintaa olisi kertynyt rapeat 2000, joten päädyimme suunnitelma muutoksee.

No eihän siinä sitten mitään autoksi löyty näppärääkin näppärämpi dodge caliber. Ennen lähtemistä kävimme vielä shoppailemassa tai lähinnä tuhlaamassa aikaa, jotta saisimme sopivan palautus ajan autolle. Mutta lopulta pääsimme matkaan ja raodtrippi alkoi todenteolla.

Jos kirjoitukset, ajatukset ja ajat vaihtelevat, niin ei hätää ei mekään aina tiedetä missä mennään miten päin ja milloin. Lisäksi pahoittelen näppis virheitä, mutta aina ei jaksa korjata ja pimeässä kirjoittaminen on muutekin oma tieteenlajinsa.

Pyry sai ensimmäisen ajo vuoron. Oliko syynä sitten Juuson housuun tullut pupu, vai muuten vaan kätevämpi työn jako. Tarkoitushan oli lähteä California 1 etelää kohti ja sitten myöhemmin kääntyä itään päin. Myös Mullholland drive näytti osuvan matkalle kuten twin peak kuin nyrkki silmään. joten miksipä emme kävisi niilläkin. No minäpä kerron myös teille miksi emme sitten käynytkään. Juusohan ei turhaan katsonut teiden suuntia (San franciscossahan ei tunnetusti kovin monta yksisuuntaista ole ja sen tajuaminen olisi viennyt fiksummaltakin kaverilta yli kolme päivää), niin siinä vaiheessa sitten kun pienien seikkailujen mutkien kaistan vaistojen ja alkujännityksen lomassa päätimme lähteä ylös kohti mullhollandia, totesimme että eipä sitä ylös ajetakkaan. Ei muuta kuin uutta suunitelmaa (no ei ensimmäinen eikä läheskään viimeinen ohjelman muutos tällä reissulla). Lähdimme siis sitten isoa tietä kohti merta, kuinka ollakaan mäihä potki meitä perseelle ja sopiva risteys kääntyi sivuun ja sitä ajaltuamma pääsimme aivan twin peaksien juureen, josta lyhyt kävely johti niinden huipulle. Suositeltava paikka jos haluaa nähdä san Franciscon kokonaisuudessaan. Kelikin oli loistava, joten näkyvyyttä riitti...

Twin peaksin kauhutarinoista selvittyämme lähdimme varsinaiselle raodtripille ja show on the road käynnistyi varsinaisessa merkityksessän. Jätettyämme San Franciscon seksuaaliset enemmistö vähemmistöt taaksemme ja päästyämme California 1 high waylle eteemme avautui aikaslailla päräyttävät maisemat (tunnettuja matkailijoita lainatakseni). Tie mutkitteli pitkin Tyynenmeren rantaa ja aurinko loisti kirkkaalta taivaalta. Jyrkänteet ja mutkat pitivät kuskin tarkkana, mutta loivat matkustajan penkillä istujalle oivat kuvat. Kävimme myös uimassa tai ehkä ennemminkin kastautumassa meresse. Ranta oli ehkä parivaljakon jyrkin koskaan näkemä hiekkaranta ja aallot sen mukaan kohtuuttoman voimakkaat ja kun rannalla ei juuri muita ollut, päätimme jättää pitemmät uima lenkit myöhemmäksi.

Auringon laskua emme nähneet olisiko syynä ollut huolimattomuus vai juuri siihen aikaan syömämme ei niin hyvät kebabit surfficity Santa Cruzissa. Siitä sitten vielä vähän matkaa pimeydessä ajamista, kunnes totesimme, että näitä maisemia ei voi missata ja päätimme vetää auton parkkiin tien varteen.

Online

Tässä ja nyt ja vähän ihmeissään. Itsehän en ole mikään blog expertti tai edes koneen käyttäjä. Enkä ole aivan varma mitä tänne kannattaisi kirjoittaa ja mitkä jutut kannattaisi olla kirjoittamatta. No niin tai näin. Nyt on tämä blogi avattu ja hommahan todennäköisesti tulee toimimaan sillä viisiin, että me kirjoittelemme tekstejä koneelle tien päällä ja laitamme niitä sitten tänne blogiin kunhan olemme online.

Niin ja mistä johtuu, että vain ensimmäiset kolme päivää pääsivät vasta nyt kaikkien kommentoitavaksi. No siitä, että ei tässä ole joutanut kaikkia päiviä kirjoittamaan. Muistiinpanoja on kyllä yritetti tikkailailla, että ei kaikki pääsisi unohtumaan. Nyt siis odetellaan seuraavaa darra päivää tai niitä pitkiä ja kuuluisia Keski-Lännen suoria ja tylsiä teitä. Toisaalta autoa ei ole, joten saattaa jäädä ajelut vähemmälle.

Tällä kertaa täältä tähän ja pistäkää niitä kommentteja!!

Circus-Circus, Las Vegas, Nevada, Amerikan Yhdysvallat

Day 3

SAN FRANCISCO

No niin katsotaan onko tietotekniikka minulle tänään suosiollisempaa. Nythän eletään jo kuudetta reissupäivää. Ensimmäisen kerran kirjoitin jo tätä päivää aiokja sitten, mutta kuinka ollakkkaan kone kaatui sopivasti puolessa välissä ja sitten aloin nukkumaan. Tai yritin nukkua, mutta siitä ehkä myöhemmin lisää. Nyt yritän kirjoittaa vähän, mutta motivaatio on heikko, koska maisema vaihtuu jatkuvasti 360 astetta ympärillä ja sitä kiinnostaisi katsoa.

No mutta nyt asiaan! Tisstai kolmas reissu päivä. Edellisen päivän kävelystä viisastuneena aiomme ottaa tänään tuntumaan San franciscon kuuluisiin julkisiin liikkuma välineisiin. Hommahan pyörähtikin hyvin käyntiin ja pääsimme lähtemään kohti Golden Gate bridgeä. (julkiset muuten maksavat 1,5 dolaria ja sillä saa ajelle about pari tuntia). Niin muutaman vaihdon ja Taco Bellin jälkeen pääsimme Golden Gatille. (ehdimme matkalla myös esitellä Koskenkorvaa paikalliselle väestölle). Golden Gatillä teimme tehokkaasti päivän turistin työt ja aloitimme juhlallisesti soihdun matkan kohti itää.

Goldin Gatin jälkeen matkamme jatkui kohti shoppailun mielenkiintoista maailmaa. Kuljimme ehkä elämää nopeammalla bussilla (pysäkki keskimäärin kaksi kertaa per kortteli). No jossain vaiheessa sitten pääsimme perille todetaksemme, että kauppa oli muuttanut, joten ei muuta kuin kävelyä takaisin. Kauppa ei onneksi ollut kaukana ja sinne tosiaan pääsi kävellen (ainakin me). Sport basementtiä voimme vakaasti suositelle jos haluaa ostaa urheilu kamaa. Hinnat vaikuttivat olevan kohdallaan ja palvelu pelasi (Pyryn mielestä kehonkieli puhui....). Saimme lopulta hyvät allennukset jopa niin, että kassalla porukka ihmetteli, että mitäs miehiä nämä tämmöset on. [nyt maisema tauko, alle suolajärvi yllä lumihuippuisia vuoria].

Jaahas hommahan jäi sitten aivan kesken ja akku loppui, joten kirjoittelut ovat taas jääneet. Palataa siitä huolimatta vielä päivän tapahtumiin...

Kaupasta jatkoimme kohti serkku pojan tapaamista. Tällä kertaa onnistuttiin ottamaan oikea kyyti ja päästiin lopulta Berkleyhin. Vähän myöhässä, mutta kuitenkin. Antin luona joimme sumpit ja söimme makeaa pullaa ja turinoimme hetken seka yritimme metsästää autoa. Loppu tulemana se että katellaan myöhemmin.

Illalla menimme vielä porukalla syömään legendaariasia cheese burgereita. Paikka oli varsin perintäikäs ja amerikkalaiselle uskollinen, niin kuin myös maittavat juustopurilaat. Paikasta vielä mainittakoon elämää mahtavampi ja toisen kierroksen jälkeen joksikin rasittavat juna joka veteli pitkin katon rajaa ja piti ehkä enemmän meteliö kuin keskimääräinen höyryveturi 1800-luvulla amerikan maata halkoessa.

Ruokailujen jälkeen kotiudumme hostellille ja simahdimme itsellemme uskolliseen tyyliin ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa. Mainittakoon vielä tähän väliin sen olleen muillekin tyypillistä meidän hostellissa, jossa ei paljoa juhlia pidetty eikä alkohli virrannut, mutta tällä kertaa se sopi meille.

Day 2

SAN FRANCISCO
Aamu aloitettiin ottamalla kaksi lisäyötä mainiosta hostellistamme, todettuamme paikan olevan mainio. Typerää sinänsä oli se, että kaikki kamat piti kantaa huoneesta pois ja kirjautua pitkän kaavan mukaan ulos ja sisään hotellista. Tavarat lokerikkoon ja baanalle, kuhan ensin oli laitettu nimet päivän barbeque listaan. Kierreltiin turisti kohteita ja käveltiin kaupungilla. Turisti kohteet on mitä on, niistä tuskin on mitään kertomista. klo 14 pääsimme toisen hostellin pihaan jossa oli BBQ safkaa ja olutta tarjolla ja päästiin turinoimaan kaikenkarvaisten sankareitten kanssa. Ajatukset suomalaisista ja muusta oli vaihtelevia ja juttua oli hauska heittää. Tavattiin esimerkiksi etelä-afrikkalainen mummo, hawailla asunut herrasmies ja periamerikkalinen täti, joka tiesti kertoa että suomalaiset ja japanilaiset on samaa sakkia. Ei auttanut kertoa suomalaisen näkemystä asiasta kerran oli täti tämän lukenut. Mikä on painettua sanaa, sehän on ehdottomasti totta, vai mitä?!
Tästä selvittyämme lähdimme jatkamaan taivallusta ja löydettiin keskeltä katua sohva jonka päällä istuskeltiin, juotiin pepsiä ja kuunneltiin sibeliusta. Ihmiset naureskeli caplecarista meille ja vilkuttelivat. Pienet asiat tekee onnelliseksi, ei mitäänsanomattomat turisti kohteet.

Day 1

SAN FRANSISCO
klo 14
Jalat ovat turvonneet miehekkään kokoisiksi palloiksi ja tilanne on rauhoittunut, kun ollaan saatu show on the road. Kävely on hyvin vaikeaa, mutta eiköhän turvotus laske kun pääsee jaloittelemaan lämpimään San Fransiscoon. Nyt arvotaan millä päästään keskustaan ja minne majoitutaan, ynnä muuta käytännön järjestelyä tapahtunee lähitulevaisuudessa. Bussi starttaa kohta, ja matka alkaa oikeasti.
No eihän sekään sitten ihan putkeen mennyt, heti aluksi väärään suuntaan bussilla ja ekat sanat englanniksi oli kauppakeskuksessa ”excuse me, we are copletly lost here, can you tell us where are we”. Ei siinä muuta auttanut kuin ottaa juna san fransiscoon ja majapaikkaa etsimään. Kartan avulla suunnistimme marketstreetille ja saatiin lisäneuvoja paikalliselta hustlaajalta. Eka hostelli oli täynnä, mutta löydettiin hintalaatu suhteeltaan mainio youth hostell heti toisella yrittämällä. Uni maittoi ja aamua odotettiin innokkaana.

ja näin se kaikki alkaa

Matkapäiväkirja 1 25.6.2008
klo 6:54

Tilanne on eskaloitunut.
Juuso-setä on päättänyt ilmoittaa noin 5 vuotta sitten että hän on viemässä nuoremman veljensa Pyryn Amerikan ihmemaahan, kunhan tämä nimeomainen pieni pallerioinen täyttää 21 vuotta. Tilanne on eskaloitunut jopa siihen pisteeseen, että Pyry on kirjoittamassa tätä nimenomaista kirjoitusta lentokentällä juuri ennen koneen nousemista... Jännitys on tosiasia. Kuitenkin luottamus on kova ja varmuus retken onnistumisesta on hyvät. (saattaa olla johdannaista siitä, että Pyry hävisi ensimmäisen erän KPS:ssä ja tästä huolimatta Juuso meni vaihtamaan rahaa likviditeetimmäksi Amerikan valuutaksi.
Jännitys, Innostus, Hullaantuminen, tänään suoritetun Marathonin jälkeen olkoot tuntomerkkimme.
IT SHOULD BE GREAT MY BROTHER!!!